MeruHealth yrityksille masennus uupumus ahdistus hoito
 
 

Paras versio työpaikastasi

 
 

Vuosittain arviolta 10 % tietotyöläisistä kärsii masennuksesta ja työuupumuksesta, mikä johtaa poissaoloihin ja tuottavuuden heikkenemiseen. Meru Health auttaa työntekijöitä mielenterveyden haasteiden hoidossa, minkä seurauksena vointi paranee, tuottavuus lisääntyy ja yritys säästää rahaa

 
 

Masennus ja työuupumus tulevat yrityksille kalliiksi.

Tutkimukset osoittavat, että kaksi kolmasosaa masennus- ja uupumusoireista ovat samoja. Vaikka sitä kutsuttaisiin työuupumukseksi töissä ja masennukseksi kotona, molempien oireita voidaan hoitaa tehokkaasti.

Masennus on merkittävin heikentyneen toimintakyvyn syy Yhdysvalloissa (1).  46 % HR-johtajista toteaa, että työuupumus on taustalla jopa 50 %:ssa vuotuisesta henkilöstön vaihtuvuudesta.(5)

 
 

40%

TOIMISTOTYÖNTEKIJÖISTÄ KOKEE TYÖUUPUMUSTA (2)

10%

TIETOTYÖNTEKIJÖISTÄ KOKI VAIKEAA MASENNUSTA VIIME VUONNA (3)

 

27

MENETETTYÄ TYÖPÄIVÄÄ VUODESSA TYÖNTEKIJÖIDEN MASENNUKSEN VUOKSI (4)

8.5K

KESKIMÄÄRÄINEN KUSTANNUS YRITYKSELLE MASENNUSTA POTEVAA KESKITASON TYÖNTEKIJÄÄ KOHDEN

 
 

”Osallistuin hoito-ohjelmaan, koska olin pitkään sairastanut vaikeaa masennusta ja työuupumusta. Olin jumissa omien ajatuksieni kanssa ja muistini johti paljolti menneisyyden tapahtumiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.  Ohjelman jälkeen olen huomannut, että osaan päästää näistä ajatuksista paremmin irti. Vaikka ohjelma toimii mobiilisti, se tuntuu henkilökohtaiselta terapeutin lämpimän ja huolehtivan otteen vuoksi. Oma oloni on kevyempi, kun en kanna enää niin raskasta taakkaa niskassani.”

-Katja, 43

 

 
BlueBG.png
 

 

VOIMAANNUTA TYÖNTEKIJÄSI TOIPUMAAN JA TULEMAAN ONNELLISEMMIKSI JA TUOTTAVAMMIKSI! 

Tarjoamme täysin tuloksiin perustuvan ratkaisun

 

1. Aloita yhteistyö kanssamme

Aloita yhteistyö Meru Healthin kanssa, niin organisaatiosi toimintakyky parantuu kuukauden sisällä ensimmäisestä tapaamisestamme. Tarjoamme selkeät sopimukset ja potilaskertomukset sekä kliinisesti mitatut hoitotulokset.

2. TYÖNTEKIJÖIDEN ÄLYKÄS SEULONTA

Seuraavaksi seulomme työntekijät, joilla on masennusoireita, ja perehdytämme osallistujat hoito-ohjelmaamme. Tästä he pääsevät nopeasti valtuutetulle terapeutille, joka kykenee auttamaan osallistujia ymmärtämään oireensa ja tukee heitä harjoituksissa, jotka auttavat heitä toipumaan.

3. INTENSIIVInen hoito-ohjelma

Seuraavan kahdentoista viikon aikana osallistujat tekevät harjoituksia 10–30 minuuttia päivässä ja saavat jatkuvasti tukea valtuutetulta terapeutilta ja anonyymiltä vertaistukiryhmältä. Meru Health -ohjelma innostaa hyvään sitoutumisasteeseen, ja 90 % osallistujista suorittaa ohjelman ja tekee harjoituksia yli neljänä päivänä viikossa.

4. MAKSA VAIN KLIINISESTI MERKITTÄVISTÄ TULOKSISTA!

Saat raportin työntekijän hoitotuloksista ohjelman lopussa. Maksat ainoastaan, jos kliinisesti merkittävää parantumista on tapahtunut.

 
bench-accounting-49909.jpg

Meru Healthin hoitotulokset

75 % Meru Health -ohjelman aloittaneista osallistujista sai kliinisesti merkittävän hoitovasteen (eli väh. 20 % oireiden lasku PHQ-9 -mittarilla mitattuna.

 

kEskImÄÄrÄIsEn OIrEpistemäärän (PHQ-9) KEHITYS OHJELMAN AIKANA

MeruHealth yrityksille masennus uupumus ahdistus hoito

*pystyviivojen osoittama luottamusväli 0,95

*n = 110 ohjelman suorittanutta osallistujaa